PÄIVÄKIRJA
ALKUSANAT
Pyöriikö vesi Kapkaupungin vessanpöntössä eri suuntaan kuin mitä koto-Suomessa? Tämä kiperä pulma on askarruttanut kolmea opiskelijakaverusta siinä määrin, että asiasta on otettava selvä. Siinä sivussa aiotaan myös tehdä uusi maailmanennätys huristelemalla 6 viikossa Kairosta Kapkaupunkiin...
KESKIVIIKKO, 26.4.2006
Perillä Kapkaupungissa
Tänään 26.4.2006 klo 14.39 Suomen aikaa saavuimme Kapkaupunkiin. Matkaa Suomesta kertyi 18814,6 km. Aikaa Helsingistä tänne ajoon kului 46 vrk.
Sitten mielenkiintoiseen tilastotietoon: Lähdimme Kairosta 28.3.2006 klo 06:00 Suomen aikaa. Aikaa Afrikan tähdesta tutulle Kairo - Kapkaupunki -etapille kului siis 30 vrk, 8h ja 39 min. Alitimme tavoitteenamme olleen 6 viikon ajan ja ylitimme Afrikan mantereen norjalaista matkaryhmää nopeammin.
Miltäkö tuntuu kun näkee Afrikan läpileikkauksen neljässä ja puolessa viikossa maatasolta? Olo on hepottuntut ja osin jopa valaistunut. Osa Afrikkaan ja sen asukkeihin kohdistuneista Suomessa elävistä stereotypioista osoittautui inhorealistisen oikeiksi, toiset taas täysin lapsellisen vääriksi. Mustan Afrikan ihmiset ovat oikeasti rytmitajuista ja iloista vakea. Vaaleat hampaat loistavat tummista kasvoista. Osoittautui että Sudan on turvallinen paikka, jos katsoo minne menee. Auton pölyisen ikkunan läpi näki selvästi kuinka väkivalta ja turvattomuus kangistaa talouden.
Oli kivaa huomata kuinka väestöräjähdys nuorentaa katukuvaa kaikkialla Afrikassa.
Nyt hoidamme auton luovutuksen Etelä-Afrikan tullilaitokselle ja hankimme lentoliput himaan. Kiitos buurille järjestäytyneestä yhteiskunnasta Etelä-Afrikassa, täällä paperit voi hoitaa ilman kohtuutonta häsläystä.
MAANANTAI, 24.4.2006
Windhoek, Namibia
Olemme kuin metsän eläimet. Laturin hajottua vuorokausirytmimme on sidottu aurinkon kiertoon. Nousemme aamuyöllä keittämään aamiaista. Auringon sarastaessa tyonnämme auton käyntiin ja ajamme iltahämärään yhtä soittoa. Maksimoimme valoisan ajan käytön. Meidän on pakko ehtiä määränpäähän ennen pimeaa, koska valoja ei voi enää käyttää. Vasta pimeän tultua syömme toisen kerran.
Lähdimme eilen Lusakasta ja katsastimme matkalla Victorian putoukset. Zambesi syöksyy koko maiseman leveydeltä syvään rotkoon. Paikalla sataa roiskeiden takia kaatamalla yötä päivää. Passeja piti kuivattaa koelaudalla Namibiaan asti. Ylitimme rajan samana iltana ilman kuluja. Namibiaan Suomen kansalainen ei tarvitse edes viisumia. Nukuimme teltassa tienposkessa keskella savannia.
Namibia on upea paikka. Ihmiset ovat ystavallisia ja rikollisuutta ilmeisen vähän. Tiellä liikkuessa taytyy varoa vain norsuja ja ajoittain karjaa. Nopeusrajoitus on ollut melkein koko ajan 120 km/h. Tiet ovat savannille viivasuoraan vedettyjä ja näkyvyyttä on kymmeniä kilometrejä. Diesel maksaa 85 senttiä/litra. Roskia ei näy missään ja maa erottuu muutenkin kaikin puolin edukseen kaikista edellisistä Afrikan maista. Maan hintataso on pohjoiseurooppalainen.
Jos kaikki sujuu suunnitellusti, olemme Kapkaupungissa ylihuomenna.
LAUANTAI, 22.4.2006
Lusaka, Sambia
19.4. >>>
Auton heikon kunnon takia päätimme muuttaa reittisuunnitelmaa ja jatkaa Tansaniasta Sambiaan ja sieltä Namibiaan eikä suoraan Mosambikin kautta Etelä-Afrikkaan kuten alkuperäinen suunnitelma oli. Näin vältämme huonokuntoiset tiet vaikka mutkaa tulee jonkun verran.
Laturimme oli hajonnut ennen Nairobia ja jouduimme korjauttamaan sen. Pääsimme matkaan kohti Tansaniaa 19.4. Auton vienti Tansaniaan maksoi 25 USD ja 14 päivän transit viisumi 30 USD. Nukkumaan kävimme Kilimanjaron juurella.
20.4. >>>
Tansanian tiet ovat hyviä ja yhteiskunta vaikuttaa Saharan etelänpuoleiseksi Afrikaksi kehittyneelta. Luonto on upeaa. Pohjoisessa maasto on metsäistä. Etelämpänä on miehen mittaisen heinän peittämiä savanneja. Näimme aivan tien vieressa norsuja, kirahveja, apinoita, vesipuhveleita ja antilooppeja.
Valitettavasti tansanialaisista ihmisistä ei ole yhtä paljon hyvää sanottavaa kuin maasta muuten. Poliisit kärttävät tiesuluilla pieniä lahjuksia. Turistialueilla kuten Arushassa valkoista miestä palvellaan hyvin, mutta syrjäseuduilla ihmisten auttamishalu lähentelee nollaa. Kauppiaat, ravintolanpitäjät, puhelinkioskiyrittäjät yms eivät edes yritä ymmärtää mitä tämä kielitaidoton muukalainen viittoilullaan tarkoittaa.
Autosta hajosi laturi uudelleen illan tullen ja korjasimme sita parkkipaikalla aamuyölle. Nairobin korjaaja oli tehnyt sutta ja paikkailimme virheita epätoivoisesti pikaliimalla ja hyppylangoilla. Lopputuloksena oli puoliksi itse kasaan parsittu laturi, jolla ajoimme aamuun asti kunnes laturi hajosi uudestaan. Enää emme edes yritä korjata sita vaan latautamme akkuja huoltoasemalla ja ajamme päivisin.
21.4. >>>
Rajanylitys Sambiaan on helppo ja viisumi maksaa 25 USD. Ajoimme koko päivän ja kavimme nukkumaan Isokassa 100km Tansanian rajasta. Sambian tiet ovat päällystettyjä ja melko hyvässa kunnossa.
22.4. >>>
Tavalliset sambialaiset ovat ystävällisempiä kuin tansanialaiset, mutta virkamiehet ovat entistä royhkeampia. Meidät pysäytettiin tiesululla ja vaadittiin ensin 20 euron sitten 3 euron ja sitten 35 euron sakkoa, koska meillä ei ollut autossa heijastintarroja jotka ovat mukamas pakolliset Sambiassa. Poliisi piti Juhanin ajokorttia sitkeästi ruskean virkatakkinsa sisällä ja korotti vaatimusta aina kun johonkin yhteisymmärrykseen oli päästy. Tilanne ratkesi vasta kun tunnin tappelun jalkeen jätimme tiesulun ja kävimme hakemassa poliisiasemalta jonkin sortin päällikon paikalle. Saimme ajokortin ilman maksuja, mutta vaaditut tarrat piti ostaa ja Juhanin ja Mikon piti esittää kirjallinen anteeksipyynto uppiniskaisesta käytöksestä.
Seuraavalla tiesululla ystävällisempi poliisi kertoi että tie on rakennettu suomalaisten lahjoittamilla varoilla. Toivottavasti tämä on ensimmäinen ja viimeinen kerta kun suomen valtion verotuloja kaytetään Sambian tieliikenneinfrastruktuurin kehittämiseen.
Nyt olemme Lusakassa. Hotellia ei löytynyt joten nukumme autossa. Huomenna jatkamme Victorianputousten kautta Namibiaan.
TIISTAI, 18.4.2006
Mikko ryöstettiin törkeästi Nairobissa
Kävelin eilen takaisin hotellille paikallista aikaa puoli yhdeltätoista nettikahvilasta. Matka oli vain neljä korttelia. Kaupunki oli rauhoittumassa: katukauppiaat olivat keräilleet rihkamansa kärreihinsä. Kodittomat makailivat räystäiden alla ja porttikongeissa. Satoi lämpimästi vettä. Olin kysynyt vain kolme tuntia aikaisemmin paikalliselta poliisilta, olisiko täällä turvallista liikkua, ja suhtauduin patikkaan huolettomasti koska kypäräpäinen poliisi vakuutti kaupungin olevan turvallinen.
Puolessa matkassa huomasin että noin 170 cm musta mies seurasi minua 40 m päässä takanani. En kuitenkaan tajunnut tilanteen vakavuutta, ajattelin olevani turvassa, koska ydinkeskustassa oli rynnäkkoasein varustautuneita poliiseja ja paljolti yksityisiä vartijoita. En myöskaan kokenut yksittäisen kodittoman ganstan aiheuttavan vaaraa.
Sitten yhtäkkiä tajusin pimeässä kadun osassa että takaani juoksi suuri joukko. Pinkaisin pakoon, mutta auttamattomasti liian myohään. Minuun tartuttiin joka puolelta. Yritin pimeydessä lyoda päälle kävijoitä nyrkillä kasvoihin. Huusin apua kuin kuin palosireeni, kunnes suuret mustat ja likaiset kourat kuristivat kurkkutoveni umpeen. Pelkäsin että ne tappavat kuristamalla. Kävin päässäni läpi että tähänkö tämän piti loppua. Rikolliset eivät olleet saanet tiukalla olkahihnalla olallani ollutta kameralaukkua irti ja tajusin että jos päästäisin laukun menemään saattaisin vastalahjaksi saada hengittää. Päästin laukun ja sain pitää henkeni. Noin seitsemän neekerin joukkio paheni alikulkutunnelin kautta pimeaan kuraiseen puistoon. Huusin perään englanniksi etta antakaa edes passi takaisin ja se pudotettiinkin maahan.
Rikospaikalta matkaa oli vain 70 m hotellimme etuovelle jossa päivysti kolme vartijaa. Vartijat kuulivat huutoni mutta eivät olleet uskaltaneet tulla paikalle terveyttään pelaten.
Kodittomat rikolliset saivat aimo kleptokraattisen tulonsiirron skandinaaviselta vakuutusyhtiolta. Videokamera, still-kamera ja kännykkä meni. Onneksi pieni ihminen voi suojata omaisuuttaan vakuutuksin. Eniten harmittaa se, että menetimme kaiken Afrikassa kuvaamamme videomateriaalin.
Seuraava episodi oli tietenkin rikosilmoituksen anto. Minut istutettiin poliisiasemalla kuullustelujen ajaksi kahden 25 - 30v prostituoidun väliin ahtaaseen penkkiin. Totta se on: Nairobin pääpoliisiasema toimii öisin myos bordellina. Poliisit ottavat prostituiduilta suojelurahaa ja paritusmaksuja. Huorat pelkäävat asiakkaiden taholta väkivaltaa ja poliisiasema on turvallinen paikka tehdä tuttavuutta eläimellisen asiakaskunnan kanssa. Kun puhuin kurkkua koristellen poliisiesimiehelle, että minut on juuri meinattu tappaa kuristamlla, enkä halua pitää hauskaa naisten kanssa, hän oli pettynyt. Naisparat luovuttivat palvelunsa markkinoinnin vasta lahes tunnin mainosviestintäponnistelujen jälkeen.
Kenia on todella rikollinen, kaksijakoinen ja moraaliton paikka.
Terveisin,
Mikko, Nairobi
MAANANTAI, 17.4.2006
Kenia, Nairobi
Törmäsimme Addis Abebassa sattumalta eräisiin saksalaisiin, jotka kertoivat tohkeissaan kuulleensa eräältä serkultaan että rankkasateet olivat katkaisseet Pohjois-Keniassa päätien ja alueella vallitsi tämän seurauksena akuutti nälänhätä. Emme kuitenkaan antaneet tämän puskaradiotarinan häiritä, vaan suuntasimme Pohjois-Keniaan alkuperäisen suunnitelmamme mukaan.
Oli haikeaa jättää Etiopia taakse niin nopeasti kuin jouduimme tekemään. Edessä oli ennakkotietojen mukaan Etiopiaa paljon kuumempi ja rikollisempi kansantasavalta nimeltään Kenia, jossa olisi mahdollisesti tiet poikki. Lähdimme ajamaan etelään haikein ja pelonsekaisin tuntein.
Saimme kuitenkin heti Kenian rajalla tietää etta tiet eivät olleet poikki ja autoja oli kulkenut läpi rankkasateiden jälkeen. Teiden kunto oli siis nelivedolla läpiajettava. Kenian rajaviranomaiset toivottivat meidät tervetulleiksi maahan ja muistuttivat samalla, etta autoa ei saa missään tapauksessa pysäyttää ei uniformuisen pysäyttäessa, koska ryöstöt ovat yleinen ongelma. Rankkasateita, jotka olivat runnelleet tiet, oli edeltänyt pitkä kuivuus. Tästä kuivuudesta oli kantautunut tietoja alkukeväästa Suomeenkin saakka. Kuivuuden seurauksena karjaa oli kuollut läjäpäin ja mätänevät ruhot keräsivät kärpäsiä tien molemmilla laidoilla. Paikallinen hotellin omistaja kertoi, etta ojissa mätänevä liha oli saastuttanut kaivoja, ja siksi sateista huolimatta jano oli edelleen akuutti ongelma. Ihmiset kerjäsivät meiltä vettä tienlaidoilla.
Pohjoiskenialaiset maaseudun ihmiset ovat poikkeuksellisen eksoottisia ja pelottavia. Vain harva käyttää vaatteita, suurin osa pukeutuu ikiaikaiseen heimokankaaseen. Korvat on revitty auki valtaisilla puisilla ja luisilla korvakoruilla. Lapsillakin on ladattuja sarjatuliaseita ja käyttokokemusta. Kaikissa pohjois-Kenian läpi menevissä kuorma-autoissa on rynnäkköasein varustettuja sotilaita tai poliiseja turvaamassa lastia. öisin on kuulemma erittain vaarallista liikkua.
Kun kuvasimme eräitä heimosotureita ohiajettaessa, he suuttuivat niin paljot etta heittivät Nissaniamme taistelukepilla. Onneksi pellit kestivät. Kohtaamisemme oli nopea ja häkellyttävä. Jälkeenpäin olemme ajatelleet että heimosoturit saattoivat yrittää ryöstöämme.
Sateen runtelemat tiet hajoittivat vain 80 km jälkeen saman takajousen joka oli katkennut ja uusittu Sudanissa. Turhauma oli infernaalinen. Nilkutimme kolmella renkaalla 15 km/h 180 km matkan ensimmäiseen kylään jossa oli puikkokone ja HITSAUTIMME jousen. Jousirikosta johtuen jouduimme ajamaan pimeän laskeuduttua. Ikkunasta tupsahteli autoon miehen peukalon kokoisia ruskeita ja keltaisia hyönteisiä. Pimeällä ajo tuntui kiusalliselta.
Seuraavalla ajoetapilla meitä lannisti bakteerit. Juhani alkoi ripuloida ja oksennella ja kohta mies kärsikin jo niin pahasta nestehukasta, että puhe sammalsi. Pääsimme lopulta katollisen kirkon lähetysasemalle, jossa kannoimme Juhanin tiputukseen. Meitä pidettiin tyhmän hulluina koska tupsahdimme asemalle heimomailta yöaikaan.
Nyt olemme onnellisesti Kenian pääkaupungissa Nairobissa.
TORSTAI 13.4.2006
Addis Abebassa
8.4.-11.4. - Khartoum >>>
Khartoumiin saavuttua teimme autolle kuntotarkastuksen. Kova ajo oli vaatinut veronsa. Takaa oli lehtijousia poikki molemmilta puolilta, jousen kiinnike oli revennyt ruosteista runkopalkista, vasen etujarru laahasi ja vasen takajarru oli hajonnut täysin.
Totesimme merkkiliikkeen liian kalliiksi ja veimme auton korjaamobasaarille. Viisi mustaa miestä touhusi auton kimpussa kaksi paivaa. Hitsauspuikko paloi ja vanhoista romuautoista puretut osat saivat uuden elämän kun katumekaanikot esittelivät uskomattomia kädentaitojaan. Illalla 10.4 auto oli taas tieliikennekunnossa.
11.4.-13.4 >>>
Lähdimme Khartoumista aamulla 11.4. Khartoumin jälkeen maasto muuttui rehevämmäksi. Maisema oli kuin peruskoulun maantiedon kirjan savannia käsittelevästä kappaleesta. Tie oli pääosin hyvä ja olimme Etiopian rajalla illalla.
Aamulla väänsimme muutaman tunnin Sudanin raja-asemalla rekisteröintimaksusta jota meiltä vaadittiin. Kun kukin oli köyhtynyt 45 dollaria, pääsimme lähtemään. Etiopian puolella rajamuodollisuudet veivat bambumajassa muutaman minuutin eivätkä maksaneet mitaan.
Arabimaiden jälkeen naiset ovat kuin seireeneitä, jotka saattavat autoilijan vähän väliä vaaratilanteisiin. Etiopialaisten naisten iho on afrikkalaiseksi vaalea ja heidan silmiensä vietteleva katse porautuu lainkaan häpeilemättä maastoautolla liikkuvan länsimaalaisen nuorukaisen tajuntaan. Lauri kärsii jo niskakivuista.
Nuorten naisten avoimen flirttailun takia saamme kokea nuorten miesten ärtyneitä katseita. Vaikka bruttokansantuotteella mitaten Etiopia on erittäin köyha, sen asukkaat ovat historiastaan ylpeitä. Varsinkin vuoristoinen maaseutu on karuudestaan ja köyhyydestään huolimatta hoidetun näkoistä ja kaunista. Maa on selvästi sateisempi kuin Sudan. Laaksot ovat viljeltyjä ja vuorilla kasvaa metsää ja pensaikkoa.
Tie Sudanin rajalta Addis Abebaan on erittäin hyva. Ajoimme viime yönä tyhjää asfalttia Gonderista Addis Abebaan 740 km. Dieseli maksoi 40 centtia litra eika muita tienkäyttäjiä aasien ja karjan lisäksi nakynyt. Yleinen hintataso on erittain halpa. Illastimme eilen 1,5 eurolla koko porukka.
Meidän pitaisi saada Kenian viisumi tänään. Huomenna lähdemme kohti Nairobia.
MAANANTAI 10.4.2006
Terveisiä Khartoumista
Saavuimme Wadi Haifaan tiistaina 4.4 ja saimme auton ulos tullista seuraavana päivänä. Jatkoimme saman tien Niilin vartta kohti pohjoisen provinssin pääaupunkia Dongolaa.
Tie oli käsittämättömän huono ja paikoin olematon. Tie kulki aavikolla Niilin rannasta noin 10-20 km itään. Ajourat hävisivät välillä olemattomiin aavikolla, mutta loytyivät uudelleen pienen etsinnän ja kiikaroinnin jalkeen. Olo oli euforinen. Olimme saaneet sitä mitä tulimme hakemaan. Turbo ulvoi ja hiekka pöllysi kun tayteen kuormattu automme kynti Saharassa.
Hämärän laskeutuessa huomasimme että polttoainetankkiin oli tullut vakava vuoto. Dieseliä valui maahan jatkuvana virtana. Saimme ajettua seuraavalle keitaalle nukkumaan ja puimaan tilannetta. Aamulla tarkastelimme vahinkoja. Tankki oli puhki melkein pohjasta, eika sillä voisi enää ajaa. Onneksi meillä oli takakontissa 160 litraa dieseliä ja vähän letkua. Rakensimme polttoaineletkut uudelleen alkuperäisen tankin ohi takakontissa olevaan tynnyriin. Teimme tynnyrin ilmauskorkin reikaan läpiviennin Coca-Cola -pullolla ja kaksikomponenttiliimalla. Viritys on toiminut mainiosti.
Offroad ajo jatkui viela kaksi päivää. Tie laskeutui aavikolta Niilin varteen ja kulki läpi pienten kylien. Ihmiset elävät onnellisina yksinkertaista elämää vehnäviljelmien ja vuohien parissa. Savitiilesta rakennetut talot on pidetty hyvassa kunnossa eika pihamailla loju ristiin rastiin jätettä ja roskia niinkuin monessa muussa maassa. Sudanilaiset ovat erittäin ystävällisiä ja vieraanvaraisia. Kaikenlaisia hairikkoja on paljon vahemman kuin Egyptissa eika meidän ole tarvinnut pelata rikollisuutta kertaakaan. Länsimaisen ja sudanilaisen median antamat kuvat poikkeavat radikaalisti toisistaan. Sudanilaisen kadunmiehen näkökulmasta Darfurin kriisi johtuu Yhdysvaltojen ja YK:n imperialistisesta siirtomaapolitiikasta.
Kaikenkaikkiaan sudanilaiset ovat muutamasta sisällissodasta ja kansanmurhasta huolimatta ylpeitä, ahkeria ja rehellisiä ihmisiä. Tavalliset ihmiset kutsuvat matkalaiset koteihinsa teelle ja osoittavat suurta ystävällisyyttä. Sudanilaiset naiset ovat hoikkia ja isorintaisia. Kasvonpiirteet ovat kauniin sopusuhtaiset eika heidän tarvitse käyttää ylettömästi meikkiä tai koruja miehiä miellyttääkseen. Muuan ravintolan pitäjä ehdotti että jäisimme hänen luokseen kolmeksi viikoksi, kääntyisimme islamiin ja hän järjestäisi meille vaimot Wadi Haifasta. Houkutuksista huolimatta olimme Dongolassa illalla.
7.4. >>>
Dongolasta jatkoimme päätieta Khartoumiin. Tie oli paikoin hyva ja paikoin olematon. Matkanopeus vaihteli valilla 20-110 km/h. Matkalla jouduimme nukkumaan teltassa aavikolla, koska hukkasimme tien pimeässä. Olimme Khartoumissa illalla 8.4. Khartoumin puistoalueet ovat hyvin hoidettuja eikä ilma ole paksua savusumusta, kuten Kairossa. Niilin jokivarsi on hyvin miellyttävä ja nukumme purjehdusseuran leirintäalueella. Etiopian viisumit on haettu ja saamme passit suurlähetystosta huomenna. Seuraavaksi jatkamme Addis Abebaan.
TIISTAI 4.4.2006
08:25
Ollaan Abu Simbelin kohdalla Nasser-järvellä. Aikataulun mukaan perillä 3h päästä. Eilen viidelläkymmenellä ahtaajalla meni kolmen ison kuorma-auton lastaamiseen 12 tuntia. 30-metriseen alukseen on sullottu 500 henkeä.
SUNNUNTAI 2.4.2006
Viimeinkin eteenpäin Sudaniin
Emme saaneet Egyptin puolustusministeriösta poikkeuslupaa mennä maitse Sudaniin, joten otamme maanantaina lautan Assuanin padolta Sudanin puolelle Wadi Haifaan. Egyptin suurlahetystä Helsingissä ja Sudanin lähetystö Kairossa kertoivat, ettei rajan ylitys maitse ole ongelma. Tämän vuoksi olemme mädäntyneet neljä päivää Assuanissa ja hukkasimme turhaan aikaa. Mikkoa **tuttaa. Kolmen hintelän teekkarin ja yhden auton laivaaminen maksaa yhteensa 630 euroa. Lauria **tuttaa. Huumekauppiaat, taskuvarkaat ja aggressiiviset basaarimyyjät raastavat hermojamme. Juhania **tuttaa.
Amfibiohyokkäys Sudaniin suoritetaan kahdessa aallossa. Itse menemme laivalla, joka tulee perille tiistaina. Auto laitetaan hitaampaan proomuun, joka kiirehtii perille keskiviikkona. Luottamusta laivayhtiön toimintaan lisää se, ettei yhtiön johtaja tiennyt ensimmäisella tapaamisella, missä proomu seilaa.
KESKIVIIKKO 29.3.2006
Aswan, Egypti
Lahdimme eilen Kairosta. Niilia voi ajaa ylavirtaan joko jokilaaksossa kulkevaa ruuhkaista paatieta tai aavikkotieta, joka kulkee Niilin itapuolella. Valitsimme aavikkoreitin. Reilu satakilometria Kairosta pohjoiseen asti kaikki sujui ilman yllatyksia.
Kun paatimme kaantya aavikkotielta El Miniaan lounaalle, meidat ohjattiin tiesululla odottamaan. Seuraamme liittyi lava-auto, jossa oli nelja aseistettua vartijaa. Pojat ohjasivat meidat Kentacy Fried Chickeniin lounaalle ja hikoilivat kiltisti auton lavalla kun ryystimme Pepsia toista tuntia ilmastoidussa pikaruokalassa. Lopuksi ajettiin takaisin aavikkotielle. 90% matkasta El Minyasta Aswaniin meita saattoi vastaava aseistettu liikennepoliisin partio. Luxorin kohdalla ajoimme muutaman kymmenen kilometria turistibussi saattueessa, mutta muuten palvelu oli jarjestetty vain meita varten.
Matkalla nakyivat myos liikennekulttuurin seuraukset. Naimme savuavia auton raatoja. Vieressa seisoi pitka rivi identtisiin tummiin pukuihin pukeutuneita naisia, jotka itkivat rituaalin omaisesti. Koskettava naky.
Tanaan jarjestelimme auton vientia pois maasta. Joudumme olemaan taalla viela ainakin huomisen, koska Lauri on vatsataudissa. Tauti sinansa ei esta matkustusta, mutta seuraava osuus on pitka siirtyminen autiomaassa. Mahdollisessa hatatilanteessa sairas ei kestaisi vaativaa jalkamarssia, vaan kuolisi Saharan kuumuuteen.
TORSTAI 23.3.2006
Ensimmainen ryosto
Egyptin puolella rajamuodollisuudet ovat erittain hyvin organisoitua rosvousta. Turistipoliisi opastaa paasemaan luukulta luukulle ja eroon maallisesta omaisuudesta. Piti hankkia tuontilupa tullilta (505 Egyptin puntaa), aavikkoajolupa (10,5 puntaa), egyptilainen rekisteriote ja kilvet (100 puntaa) seka naurettavan halpa liikennevakuutus kuukaudeksi (50 puntaa). Yhteensa rahaa meni noin 125 USD.
Nuweibasta ajoimme Siinain autiomaan yli Suezin ohi Kairoon. Siinai on upea paikka. Ensin kuivaa vuoristoa, sitten kivikkoa ja lopuksi hiekkadyyneja. Paikoin muutamien palmujen keitaita. Lampoa oli yli neljakymmenta astetta. Kamelit tepastelivat tienposkessa. Tie oli todellinen autiomaatie. Keskella Siinaita yli 100km paassa mistaan oli muutama bensa-asema. Muuten vain aurinkoa, hiekkaa, kivia ja kuumaa asfalttia. Nissan kesti kuumuuden hyvin moottorin lampojen nousematta.
Olimme Kairossa illalla. Meita tervehti ruma, ruuhkainen, saastunut ja vastenmielinen suurkaupunki. Meita harmitti jo valmiiksi tietoisuus etta joutuisimme viettamaan taalla useita paivia. Olimme sopineet, etta nukkuisimme nyt hotellissa toista kertaa matkan aikana. Olimme kuitenkin vasyneita ja hotellia ei loytynyt helposti, joten ajoimme Gizan lansipuolelle etsimaan autiota paikkaa telttailuun. Sellainen loytyikin ja kavimme nukkumaan noin klo 8 illalla.
Herasin vieraskieliseen molotukseen parin tunnin paasta. Nousin ylos makuupussista pelkat alushousut yllani. Teltan suuaukolla seisoi kolme parikymppista beduiinia, jotka kovasti tahtoivat nahda telttaan. Estelin ja beduiinit kavivat yha royhkeammiksi. Kauempana joku ampui pari laukausta. Halina lisaantyi. Huusin Laurille etta pukisi paalleen ja tulisi ulos. En parjaisi yksin. Tilanne muuttui tonimiseksi. Sain estettya miehia tunkeutumasta telttaan ja Lauri ehti ulos. Hanen ilmeestaan naki etta beduiinien on syyta varautua kunnon selkasaunaan. Suomalainen ei luovu omaisuudestaan taistelutta. Silloin pimeydesta astui esiin neljas, vahan vanhempi mies. Tappelun halumme vaheni kummasti. Miehella oli kadessaan AK-47. Han oli selvasti porukan johtaja.
Johtaja kaski meidat maahan makaamaan. Maatessani puolialastomana Saharan hiekalla oli aikaa miettia kaikenlaista. Minua ei kiinnostanut mita miehet teltassa tonkivat. Minua ei edes suuremmin kiinnostanut parin metrin paassa uhmaavasti osoittava konetuliaseen piippu eika se etta yksi nuorista miehista kavi vahan antamassa korvatillikkaa kostoksi askeisesta uhmakkuudestani. Mietiskelin kotia. Ajattelin aitia ja Hannaa.
Tonkiminen loppui pian. Miehet antoivat kasittamattomia kaskyja ja lahtivat pois. Tutkimme Laurin kanssa tavaroita. Melkein kaikki paitsi vaatteet ja passi ja auton paperit oli viety. Silmalasit ja auton avaimet olivat kadonneet. Tumimme hetken. Paatimme pakata jaljella olevat tavarat ja murtaa auton rattilukon ryostajien aseena kayttamalla harjateraksen patkalla. Voisimme ottaa makistartin ja ajaa Kairoon.
Emme olleet saaneet tavaroita pakattua kun molotusta alkoi uudestaan kuulua pimeydesta. Pelkasin, etta ryostajat olivat tulleet katumapaalle jattaessaan todistajia. Sanoin Laurille, etta juostaan. Olen luullut olevani hyva juoksija mutta maihinnousukengat jalassa upottavassa hiekassa ilman silmalaseja se ei ole helppoa. Ensin ryostajat saivat kiinni Laurin, joka antautui vastustelematta. Takaa ajajia oli vain yksi eika yksi mies voinut pakottaa kahta. Vahan aikaa seisoin holmona huohottaen. Pitaisiko minun lahtea mukaan, ettei Laurille tehtaisi mitaan vai pitaisiko minun jatkaa pakoa. Huusin Laurille. Lauri vastasi, mutta en saanut selvaa mita. Jatkoin pakoa mutta hetken paasta minutkin otettiin kiinni ja vietiin takaisin teltalle missa johtaja ja Lauri odottivat.
Askeinen vakivallalla uhkailu oli tiessaan. Nyt oli kysymys reilusta kaupanteosta. Meidan neuvottelu asemamme tosin olivat huonot. Sain takaisin silmalasit, avaimet, puukon, linkkiveitsen, molemmat kamerat, otsalampun, GPS:n ja kiikarit. Saimme takaisin melkein kaiken muun paitsi rahat, aurinkolasit ja joitain hygieniatarvikkeita. Johtajalla kysyi elekielella paljonko meilla oli rahaa. Lauri piirsi numeroita hiekkaan. Johtaja otti minut ja yhden miehen mukaansa ja kaski menemaan autoon. Lauri jai teltalle kahden muun miehen kanssa. Auton sisavalon keilassa nain miehen kasvot. Noin 40-vuotias viiksekas mies. Han oli pukeutunut ruskeaan kaapuun ja paahan kiedotunvalkoisen vaatteen alta pilkisti minulta asken ryostetty Veikkauksen kuulakarkikyna.
Ryostajat ajoivat minut noin 500 m paahan tukikohtaan. Pihalla istui kaksi keski-ikaista miesta polttamassa vesipiippua. Minut ohjattiin sisaan harmaista tiilista muurattuun talon tapaiseen. Sisalla oli vanha, yli 50 vuotias, harmaantunut mies, joka ojensi minulle tukon Egyptin puntia ja kaski laskemaan ne. Olin laskevinani rahat ja esitin tyytyvaista.
Palasimme ryostopaikalle. Kavin uudestaan tukikohdassa toisen, nuoremman miehen kanssa. Mies ei selvastikaan osannut ajaa autoa. Jarrut ja kytkin savusivat ja vaihteet rutisivat. Toisen kerran ryoston aikana pelkasin henkeni puolesta kun nuori beduiini kaahasi pimeassa kuin mielipuoli. Kavimme vain kaantymassa ja palasimme takaisin ryostopaikalle.
Johtaja teki selvaksi etta neuvottelut on kayty ja pojat ovat nyt hyvia ja nukkuvat. Ryostajat poistuivat taas. Istuimme Laurin kanssa vahan aikaa hiljaa. Ei oikein uni tullut. Aloimme tehda lahtoa. Se oli selva etikettivirhe. Ryostoporukan johtaja tuli takaisin ja oli selvasti pettynyt. Han kovasti halusi, etta lahtisimme hanen kanssaan kayttamaan huumeita ja naimaan huoria. Vastustelimme tarjousta. Lauri sanoi minulle, etta voisi poikamiehena uhrautua yhteisen edun puolesta jos tilanne siihen pakottaisi. Johtaja paasti meidat kuitenkin menemaan. Ajoimme Gizaan ja nukuimme autossa katulamppujen alla.
Ryostosta, saalis yms.>>>
- 160 USD
- 615 EP
- Aurinkolasit vahvuuksilla
- Likaiset sukat ja kalsarit
- Deodorantti ja parranajovalineet
- Ajokortti, opiskelijakortti, lompakko
- Kannykan sain takaisin mutta se hukkui ryoston jalkeisessa neuvottelussa hiekkaan.
- Aseet: Ak-47, tod. nak. taittopera. Harjaterastanko.
- Ryostopaikan sijainti: pisteesta 30 01 14 N, 030 59 78 E noin 400 metria pohjoiseen ja ehka 100 m itaan. Voitte katsoa nakyyko Google Earthissa.
- Tukikohdan sijainti: noin 500 m ryostopaikasta, tod. nak itaan.
Siinain itäosa, huomaa keltainen rekisterikilpi
KESKIVIIKKO 22.3.2006
Arabien porauslautalla Egyptiin
Aamulla puntaroimme tilannetta. Voisimme ajaa Eilatin (Israel) lapi Egyptiin puolessa tunnissa. Israelin leima olisi myrkkya, kun haemme Sudanin viisumeita. Varmistimme Suomen Kairon suurlahetyston avustuksella tilanteen. Sudaniin ei ole asiaa, jos on kaynyt Israelissa. Israelissa tilanne tiedostetaan ja leimat saa erilliselle paperille, mutta Jordanian ja Egyptin maarajojen leima Eilatin kohdalta jaisi passiin. Istuimme hiljaa kymmenen minuuttia ja mietimme paatosta. 219 USD on iso lovi budjettiimme. Paatimme ottaa varman paalle ja menna ylihintaisella lautalla.
Lautta lahtisi illalla. Lohosimme rannalla ja kunnostimme kalustoa. Illalla maksoimme hammasta purren lautan. Lautta oli vanha Norjan ja Tanskan (M/S Skagen) valisessa liikenteessa ollut Tallinnan laivaa muistuttava alus, joka oli saanut uuden elaman Punaisella merella. Baarin lattialla nukkui ristiin rastiin arabia kuin Goomilla teekkareita. Laivan lahto kesti loputtoman kauan ja olimme Nuweibassa Egyptissa vasta aamulla.
TIISTAI 21.3.2006
Syyria ja Jordania
Damaskoksesta lahdettyamme ajoimme suoraan Jordanian rajalle, jossa meidan oli tarkoitus tankata. Der:sta oli kaikilta huoltamoilta diesel loppu ja jouduimme kaantymaan takaisin edeltavaan kaupunkiin tankkaamaan. Sovimme, etta tasta lahtien tankkaisimme viimeistaan silloin kun tankki on puolivalissa.
Syyrian ja Jordanian rajan ylitys meni mutkattomasti. Syyriassa maksoimme vientitullia 150 Syyrian puntaa (pari euroa). Jordanian viisumi maksoi 10 Jordanian dinaaria rajalla (reilu 10 euroa). Auton vakuutus kolmeksi paivaksi 9,7 dinaaria ja tuontilupa 11 dinaaria. Carnetia ei tarvittu.
Ajoimme Jordanian lapi Aqabaan samana paivana kun lahdimme Damaskoksesta. Paivallisen soimme Ammanissa ja iltapalan kuolleen meren rannalla. Jordaniassa tiet ovat erinomaiset ja diesel maksaa noin 25 centtia/litra. Tiella lahella Syyrian rajaa oli paljon tiesulkuja, joissa kysyttiin papereita. Suurempia tarkastuksia ei tehty. Tienvarressa oli kameleista varoittavia kolmioita.
Olimme Aqabassa puolilta oin. Ajoimme suoraan satamaan. Selvisi etta lautta Egyptiin maksaisi 219 dollaria kahdelta hengelta ja maastoautolta. (159 USD+30 USDx2). Harmitti suunnattomasti. Matka oli sama kuin Tallinnaan ja hinta moninkertainen. Suuttuneina ja vasyneina menimme nukkumaan joutomaalle kaupungin ulkopuolelle.
Syyria ja Jordania olivat meille todella positiivinen yllatys. Ihmiset ovat hyvin avuliaita ja ystavallisia eivatka lainkaan rahanahneita. Lahes ilmainen bensa nakyy autokannassa. 70-luvun Dodge Coronetit ja Chevrolet Capricet ovat suosittuja takseja. Ylempi keskiluokka ajaa hienosti sailyneilla 60-luvun mersuilla ja tyovaki Ladoilla, Uazeilla tai aaseilla.
TIISTAI 21.3.2006
Mädän kananmunan haju
Elämää ylläpitävästä tekniikasta>>>
Olemme idiootteja. Olisi pitanyt heti tajuta lisata vetta akkuihin. Moottoritilasta rupesi tosiaankin leijalemaan outo rikkivedyn, eli mädän kanamunan haju. Olimme haistaneet vastaavaa aikasemmin vain Kaukasus vuoritossa Borjomissa kuuluisassa kuumassa lähteessä, joka on IVY-maissa kuuluisa eteerisistä rikkivedyistään. Paikansimme hajulähteeksi akut, jossa ilmeisesti elektrolyysi kävi ylikierroksilla. Patrollissa on kaksi 12 v akkua sarjassa. Luulimme että vika oli laturissa, joka antoikin yleismittarin mukaan 3 volttia ylijännitettä. Olimme hankkimassa uutta virrantasaajaa, kunnes tajusimme tarkastaa akkuveden määrän: AKKUHIN upposikin 14 pullollista tislattua vettä!!! Aivan kohtuuton määrä vettä.
Vidoekamaremme oli myös "muka" vikaantunut. Vika selvisi tänään: tumpelot kayttajat. Digikameran kanssa ongelmat jatkuvat; emme saa kuvia Suomeen. Asentamalla sopiva ajuri sopivaan koneeseen saatiin kuvat ulos kamerasta. En saanut liitettya niita tahan, ilmeisesti koska tkk:n palvelin ei ota niita vastaan.
Reissun etenemisestä>>>
Korjausten jalkeen ajoimme suoraan Syyrian rajalle. Yli paastiin vasta tana aamuna, kun ensin piti kayda pankissa hankkimassa kateista syyriaa varten.
Taalla luottokortit eivat ole viela kova juttu. Saatiin myos vara sulakkeita gps:aan palaneiden tilalle. Turkkilainen sahkoasennusliike ei huolinut edes maksua.
Viime yon ennen rajan ylitysta nukuimme huoltoaseman pihassa autossa. Keskella yota tuli huoltamon pitaja viittomaan etta ajakaa pois. En valittanut paskaakaan vaan kaansin kylkea ja jatkoin unia. Vahan myohemmin tuli poliisi.
Kysyin mika on hatana. Kuulemma mikaan ei ollut hatana mutta minun piti ajaa auto huoltamon lipan alle ja tulla sisaan jossa oli huoltamon miehen lisaksi 3 poliisia ja viides tuntemattomaksi jaanyt mies. Poliisit tarjosivat teeta ja selittavat etta halusivat vain jutella. Kello oli 1.30. En oikein tajunnut miksi minut oli kasketty sisaan. En ollut oikein juttu tuuleella keskella yota raskaan paivan jalkeen. Vahan aikaa istuin holmona, sitten kattelin poliisit ja huoltamon vaen, kipusin takaisin autoon ja peruutin sen takaisin huoltamon taakse ja jatkoin unia. Lauri oli koko ajan nukkunut rauhassa.
Tanaan menimme yli Bab el Hawan raja-asemalta iskenderin ja Aleppon valista. Nyt olemme Damaskoksessa jonne tulimme illan suussa. Rajan ylitys turkista kesti turkin puolella 2 h (armotonta sahlaysta) ja maksoi 5 euroa. Virallisesti 0 euroa mutta tyhmaa taas kusetettiin.
Vahinko otettiin takaisin syyrian puolella. Virallisesti auton tuonti maahan edellyttaa 40 dollari liikenne vakuutukseen, 10 dollari tieveroon ja 100 dollaria DIESEL VEROON.
Alkaa kertoko kellekkaan ennen kuin ollaan paasty pois maasta mutta diesel veroa ei maksettu. Vahan tappelua ja 5 eurolla lahjuksi kyllakin.
Heti syyrian puolella tankattiin 60 litraa dieselia. Maksoi 8 euroa. =) Syyriassa tiet ovat erinomaiset, ihmiset ystavallisia ja maisema muistuttaa kuivunutta kivista tundraa.
Matkalla Damaskokseen ohitettiin risteys josta toinen viitta osoitti Damaskokseen toinen Bagdadiin. Damaskos on positiivinen yllatys. Taalla ei kahlata polviin asti sonnassa niinkuin monessa muussa kehittymattoman maailman suurkaupungissa. Taalla on hienoa arkkitehtuuria, puistokatuja ja tiukkaperaisia huntupaisia naisia.
Huomenna laitetaan jordanian viisumi hakuun. Lahetyston paikka on katsottu ja nukutaan autossa lahella sita. Toivottavasti saadaan viisumi pian etta ehditaan ajoissa kairoon.
PERJANTAI 17.3.2006
Turkin Alanya
Bulgarissa lapi ajoimme nopeasti. Irrotimme pahoin vääntyneen puskurin korvakkeista ja hakkasimme sen suoraksi raksalta löytyneellä betonielementillä. Näin se ei enää herättänyt viranomaisten mielenkiintoa.
Bulgarian ja Turkin raja Svilengradissa oli suljettu tulvan takia. Jouduimme kiertämään pienemmalle rajaylityspaikalle, jota ei ollut kartassa pikkuteita n. 100km. Rajanylitys turkkiin kesti 3 tuntia. Muodollisuudet olivat melko suoraviivaiset joskin aasialainen epäjärjestys tuntui jonotuksessa.
Onneksemme emme täyttäneet polttoainereserviä tynnyriin ennen rajaa sillä turkkilaiset olivat tynnyreistä hyvin kiinnostuneita.
Totesimme että emme ehdi hakea Jordanian viisumia ennen viikonloppua. Bulgarian rajan lahella vietetyn yön jälkeen jatkoimme Istanbulin kautta suoraan etelään ohittaen Ankaran länsipuolelta. Nukuimme viime yön Eurkin vuoristossa ja aamulla ajoimme Antalien kautta Alanyaan jossa nyt olemme.
Sää on ensimmaista kertaa koko matkalla inhimillinen täällä Alanyssa. Ei sada rantää eika lunta. Maksoimme matkamme ensimmäisestä hotellihuoneesta 15 euroa. Huomenna jatkamme kohti Damaskusta, josta haemme Jordaanian viisumit.
Diesel maksaa turkissa hintavat 1.3 euroa litra. Auto on toiminut suorastaan käsittämättömän hyvin. Ennimmillään kulutus oli vuoristossa 10.3 l/100km. Öljyä ei ole lisätty kertaakaan. Voimme varmaan lahjoittaa Etiopian krisitilliselle käännytystyölle mukaan ottamamme 25l täyssynteettistä moottoriöljyä.
Turkissa tiet ovat pää-asiassa Itä-Eurooppa tasoa. Muutamilla pätkilla tasoa "ryssä".
Turkkilainen tienpätkä
TIISTAI 14.3.2006
Ikävä sattumus Belgradissa
Ajoimme Serbin kanssa kolarin. Kuormansidonta osoitti toimivuutensa - n. 300 kg kamaa pysyi karkeasti juuri niille varatuilla paikoilla. Lauri oli slaavien kanssa kamarilla seitsemän tuntia selvittämässä liikenneonnettomuuden syitä ja seurauksia. Patrollin etupuskuri vääntyi ja runkopalkki taipui läheltä etupyörän tuennan kiinnitystä, mutta itse eturenkaan tuenta on ok ja raskas Nissan on täysin tieliikenne kelpoinen. Onneksi autossamme on teknistä pelivaraa. Vastapuolen auto ei enää liiku ominensa.
Toivottavasti huono onnemme päättyy tähän ja loppumatka Belgradista Kapkaupunkiin sujuu ilman tämäntyyppisiä täysin arvaamattomia takaiskuja.
Diecelin hinnat ovat olleet seuraavia: Viro, Liettua ja Serbia 0,9 €. Latvia, Puola ja Unkari 1€. Slovakiassa 1,1€.
Unkarissa oli tietullit, mutta ei puomeja. Serbiassa on ollut paljon puomeja.
SUNNUNTAI 12.3.2006
Puola Saavutettu
Kohta olemme Krakovassa. Tallinannan lautalla kiristimme ohjaustehostimen hihnan ja maissa Tallinnassa Kiristimme Laturin hihnan. Auto on pelannut tosi hyvin, syö dieceliä 9l/100, eikä lainkaan öljyä. Puolassa tuli alkajaisiksi 100 zl (29€) sakot täysin syyttä. Käytiin kamarilla saakka, ja heidän viestinsä tuli selväksi. Pakkanen nipistelee Puolaakin varsin ikävästi.
Juhani baltialaisella jäätiellä
SUNNUNTAI 5.3.2006
Malarialääkitys testattu ja lääkelaukku lastattu
Urbaanilegendoista huolimatta malarialääkityksellä ei ollut mitään havaittavaa vaikutusta. Lääkelaukkuun otettiin mukaan myös Imodiumia, parasetamolia, ibuprofeenia, antibiootteja, yskänlääkettä, puhdistusainetta, haavanhoitotarvikkeita, ruiskuja, tiputusneuloja ja ensisidettä. Lisäksi mukaan lähtee litran verran käsienpuhdistusainetta.
TIISTAI 28.2.2006
Rokotukset
Kävin ottamassa tänään viimeiset rokotukset aivokalvontulehdusta ja poliota vastaan. Aikaisemmin olemme ottaneet lavantauti- ja hepatiittirokotukset. Kenia vaatii todistusta ajantasalla olevasta keltakuumerokotuksesta maahan tulevilta. Jäykkäkouristusrokotus on myös syytä tarkastaa. Armeijan käyneet voivat tarkastaa siellä saamansa rokotukset sotilaslääninsä arkistosta.
Testaamme malarianestolääkitystämme (Lariam) ensi viikonloppuna. Tunnettuihin sivuvaikutuksiin kuuluu psykoosi ja joillain lääkitys on laukaissut piilevän skitsofrenian. Kerromme mielenkiintoisimmat tuntemukset ensi viikolla.
SUNNUNTAI 26.2.2006
Auton loppuvalmistelu
Iskimme autoon kaksi 200 litran tynnyriä. Toinen on vedelle, joka riittää vähintään viikoksi. Toinen on dieselille, joka yhdessä auton 70 litran tankin kanssa antaa noin 2 500 kilometrin tankkausvälin. Rengasrikkoja varten meillä on viisi vararengasta, seitsemän sisäkumia ja yksi varavanne. Rakensimme autoon myös purettavan nukkumistason, joka mahdollistaa autossa yöpymisen.
Auton taakse rakennettu makuusoppi
